Öllölä

Öllölän vanhin asutus on sijoittunut Öllölänniemeen. Vuoden 1637 maakirjassa mainitaan, että Iivana Öllöinen ja Mamoiko Nesterinpoika asuivat Öllölänniemessä. Siellä on myös Pörtsämön erämaakalmisto, joka oli käytössä jo kenties noina aikoina ja jonne on haudattu v. 1915 viimeisenä suurena runolaulajana tunnettu peuravirsien taitaja ja erämies Pedri Shemeikka, joka muutti Korpiselästä Öllölän Ristivaaraan 1894.

Öllölän ja Hoilolan rajalta löytyy Uudenkaupungin rauhan v. 1721 raja, joka jakoi itäpuolen Venäjään ja länsipuolen Ruotsiin.

Öllölän Koskenniskassa on vuonna 1872 valmistunut mylly, kestikievari ja muita vanhoja rakennuksia; nyt myllykievarimuseo ja kesäkahvio. Ympäröivässä maastossa sijaitsee Timo Hilipan ansapolku vanhoine riistapyytöineen. Lähellä ovat uimaranta ja grillikota, jonne on esteetön pääsy. Talvella Koskenniskasta pääsee hiihtäen Hoilolaan jäälatua pitkin. Koskenniskasta voi lähteä vaikkapa kanootilla Kotajokea alaspäin, veneellä järveä ylöspäin tai patikoida Paimenpojan retkeilyreittiä Vekarukselle tai Hoilolaan.

Öllölän lava on ollut suosittu tanssipaikka jo vuosikymmenten ajan. Kesäisinä viikonloppuina siellä tanssitaan edelleen. Lukemattomat lammet ja vaaramaisemat kutsuvat myös luonto- ja erähenkisiä Öllölän upeisiin maisemiin.

Rauhallinen ja kaunis Öllölän kyläseutu on alkanut saada uusia asukkaita loma-asutuksen oheen.